lauantai 17. syyskuuta 2011

day 7

Minne nää päivät oikein menee ..
Huh huh viikko jo siitä kun lähin kotoa. Tänään on ollut kiva päivä. Oon ollut yksin täällä asunnolla, host-perhe lähti viikonloppureissuun. Ihan kiva ollu yksin ja tutustua paikkoihin ja huudeihin. Muita au paireja en oo vielä nähny, vaikka eilis iltana eka niin meinasinkin. Mutta oon kyllä harrastanu verkostoitumista ja ens viikolla oliskin sitten kivasti treffejä. Tänään on sattunut esimerkiksi tälläsiä juttuja
  • puoleen päivään nukkumisen, perhe oli sillä aikaa jo lähteny
  • kamera kaulaan ja kaupungille
  • ihastuminen silmänräpäyksessä, tein jo suunnitelmat, että tännehän vois tulla vaikka vaihto-oppilaaks tai tekemään harjoitteluita 
  • talvitakilla meneminen, vaikka täällä oli ihana ja lämmin päivä
  • mietin sitten, että jummi kun kaikki katto vähän pitkään kun olin niin paksuissa kamoissa, menin kauppaan ja löysin sieltä aivan täydellisesti istuvan trenssin, ostin sen ja vaihdoin päälle ja kaupasta ulos. Ihan kuin elokuvista :D En oo tuollaista voinu kyllä pitkään aikaan tehä. Tunsin itteni kyllä aika onnelliseks siinä vaiheessa.
  • täydellisen punaisen rusettipaidan löytymistä, jotkut asiat on vaan tarkoitttu löydettäväksi !
  • sateen hakatessa kattoon, datailua ihanille rakkaille jutellessa
  • ajatus siitä, että ehkä tää onkin ihan hyvä juttu, vaikka valehtelematta aika monta epätoivon hetkeä on mahtunu viime päiviin.
// this day was such a wonderful day in my dear luxemburg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti